perjantai 23. maaliskuuta 2012

Hyvä esitys Tarzanin isästä


Hyvä elämäkertateos Edgar Rice Burroughsista.

Edgar Rice Burroughsin rooli lajityyppikirjallisuuden historiassa on yksi keskeisimpiä ja Burroughs on 1900-luvun kirjallisuudenhistorian tärkeimpiä nimiä, ajattelipa hänen kirjoistaan mitä tahansa.
Siihen nähden Burroughsista – tai ERB:stä, niin kuin amerikkalaiset fanit sanovat – on kirjoitettu yllättävän vähän elämäkertoja. Irwin Porgesin massiivinen, yli 800-sivuinen teos (1975) on ollut vaikeasti saatavilla. Kirjan vaikeaa saatavuutta paikkaa hyvin John Taliaferron Tarzan Forever vuodelta 1999. Se on tiivis, mutta kattava elämäkerta Burroughsin elämästä. Porgesin teoksen tunteville – joita Suomessa ei monta liene – kirjassa ei ehkä ole mitään uutta.
Taliaferron ote on samaan aikaan kriittinen ja elämänläheinen. Hän kuvaa nopeasti, mutta täsmällisesti Burroughsin kirjojen syntyvaiheet ja listaa niiden hyveet ja paheet. Taliaferro käy läpi myös niiden joskus tuskallisen julkaisuhistorian – Burroughs ei selvästikään ollut mikään tasalaatuinen tekstintuottaja, vaan pikemminkin ailahteleva ja epävarma. Ensimmäisten Mars- ja Tarzan-kirjojen jälkeen Burroughsin teosten ilmestyminen ei ole ollut mitenkään itsestäänselvää. Osa Burroughsin teksteistä jäi aikoinaan kokonaan ilmestymättä ja osa ilmestyi vasta vuosia kirjoittamisen jälkeen.
Osa ilmestymättä jääneistä julkaistiin sittemmin pokkareina 60-luvun fantasiabuumin myötä, jota Tarzanien halvat uusintalaitokset olivat synnyttämässä. Tällainen kirja on muun muassa I Am a Barbarian, kuvaus Rooman keisarin Caligulan orjasta, joka ilmestyi pokkarina vasta 1967, 20 vuotta kirjoittamisensa jälkeen.
Onkin jännittävää, että Burroughs jäi oikeastaan sellaisten kirjoittajien ja hahmojen alle, joita ei ehkä olisi ikinä syntynyt ilman Tarzania ja Mars-kirjoja. Pulp-lehti Argosyn toimittaja Jack Byrne oli jo 30-luvulla huolissaan siitä, että Tarzan ei pärjää kovemman luokan pulp-sankareille, kuten Shadowille ja Doc Savagelle, jotka olivat Walter Gibsonin ja Lester Dentin hyperseikkailullisia luomuksia. Samaan aikaan Byrnen oli kuitenkin pakko hylätä Burroughsin tarjoama tarina ”Tarzan and the Elephant Men”, koska siinä ei hänen mukaansa ollut riittävän kiinnostavia pahiksia. Shadow ja kumppanit joutuivatkin yleensä kamppailemaan koko maailman herruudesta yliluonnollisia vihollisia vastaan.
On muuten mukava huomata, etten ole ainoa, jonka mielestä Marsin miekat (1936) on paljon velkaa kovaksikeitetylle dekkarille. Yksi Burroughsin parhaista kirjoista syntyi kiinnostavasti keskellä pahaa avioliittokriisiä.
Avioero ja uusi liitto eivät olleet Burroughsin elämän ainoita kriisejä. Vaikuttaa siltä, että Burroughs oli jollain tavalla maanisdepressiivinen luonne, joka masentui herkästi ja edellytti toisilta jatkuvaa rohkaisua ja odotustensa mukaista käytöstä.
Lisäksi Burroughs oli taitamaton liikemies. Hänen kirjansa menestyivät ja hän sai niiden avulla koottua kohtuullisen omaisuuden, mutta siihen se sitten jäikin. Taliaferro kirjaa Burroughsin epävarmat kokeilut elokuvabisneksessä ja ihmettelee, miten Burroughs epäonnistui niin pahasti asuntokeinottelijana – 1930-luvun Kaliforniassa, johon virtasi jatkuvasti ihmisiä ja rahaa ja jossa maa oli halpaa!
Burroughsin oman elämän lisäksi Taliaferro kuvailee myös eri yhtiöiden Tarzan-elokuvia, Elmo Lincolnista aina Lex Barkeriin asti.
Taliaferron kirja on kiehtova katsaus tärkeän kirjailijan uraan. Samalla Tarzan Forever tarjoaa tietoa myös 1900-luvun alkupuolen lajityyppikirjallisuuden historiasta. Kirjan huonoin puoli on Burroughs-bibliografian puute. Lisäksi kuvien puute tuntuu oudolta.
Juri NummelinJohn Taliaferro: Tarzan Forever. The Life of Edgar Rice Burroughs, Creator of Tarzan. Scribner 1999. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti